Kirjoitin tätä blogia ajatellen melkein valmiiksi tekstin seksistä ja politiikasta. Sitten erehdyin epäilemään, onko aiheeni sittenkään tärkeä tai relevantti. Pieni muistelu toi mieleen muutamia kertoja, joissa ihmiset vihreässä politiikassa ovat lausuneet ääneen tuntemuksensa siitä, että aiotaan puhua tai on puhuttu eri asiasta kuin siitä, mistä oikeastaan kuuluisi.
Eräällä liittokokousmatkalla yksi tämän blogin kirjoittajista totesi jotain siihen suuntaan, että pitäisi puhua ilmastonmuutoksesta, mutta puhunpa silti tästä toisesta aiheesta.
Eduskuntavaaleissa Vihreät nostivat pääteemoikseen ympäristön, suvaitsevaisuuden ja vihreän talouden. Vaalit hävittiin, ja jälkeenpäin on lukemattomia kertoja harmiteltu sitä, että ajauduimme keskusteluissa sivuraiteille, että puhuimme aivan eri asioista kuin muut, että ne olivat vääriä aiheita.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton liittokokouksessa tänä keväänä päätettiin siirtyä elämään kuten opetetaan, kun hyväksyttiin aloite liiton vegaanisuudesta kaikista ostoksista. Joidenkin helpotukseksi ilman keskustelua, koska aiheesta puhuminen leimattiin jo etukäteen ajan haaskaamiseksi. Kun on niitä tärkeämpiäkin kysymyksiä.
Nyt puoluekokouksen ja uuden periaateohjelman hyväksymisen alla meillä on taas tilaisuus käydä poliittista keskustelua laajalla skaalalla, ja taas relevanttiuden paine alkaa ilmaantua. Keskustelua kirkon ja valtion suhteesta on aiemmin jo toppuuteltu argumentilla siitä, että on tässä maassa tärkeämpiäkin ongelmia ratkaistavana. Sillä kertaa se tärkeämpi taisi olla talous.
Vihreissä esimerkiksi lapsia koskeville poliittisille puheenvuoroille tuntuu saavan aina naureskella, eikä syynä ole läheskään aina puheenvuoron substanssi. Vihreiden ulkopuolella ei-tärkeiksi asioiksi muistan viimeksi kuulleeni määritellyn ainakin ”susien asiat”, seksuaalivähemmistöjen tasavertaisuuden lain edessä ja muut vähemmistöjen asiat.
Jonkin asian määritteleminen epärelevantiksi ei tietysti sinänsä ole mikään ihmeellinen poliittisen retoriikan keino. Toisinaan se on huijaus, kun jonkin asian epärelevantiksi määrittelevä on kuitenkin valmis pitkällisesti vastustamaan asiaa myös substanssiin vedoten.
Tärkeän ja ei-tärkeän, relevantin ja epärelevantin rajaa määrittelevän kannattaa muistaa vanha etiikan opetus. Asian rajaaminen moraalin kohteiden ulkopuolelle ei koskaan ole yksinkertainen, käytännöllinen rajaus, vaan mitä suurimmissa määrin painava moraalinen määrittely, joka vaatii hyvää perustelua.
Siihen nähden, että vihreä politiikka on vaatinut ja vaatii edelleen yleisesti relevantteina pidettyjen aiheiden kentän laajentamista, emme mielestäni ole kovin syvällisesti tai ainakaan eksplisiittisesti käyneet keskustelua siitä, millä perusteilla tai kriteereillä poliittinen relevanttius ylipäätään voidaan määritellä. Se vaatisi kai ensin vastausta siihen, minkä kannalta politiikan pitäisi olla relevanttia. Yleisen hyvinvoinninko? Onnellisuuskeskustelusta uusia näkökulmia voisi ehkä löytyä, ellei sitä ensin sivuutettaisi höttöisenä, epäolennaisena keskusteluna itsessään.
Know Your Meme: Scumbag Brain - Image #211,139
Politiikan sisällöllisen relevanttiuden ohella avoin kysymys on poliittisen keskustelun ja poliittisten panosten suhteesta. Jos ajattelemme, että puheet ovat tekoja, tai että keskustelu lisää päätöksentekijöiden painetta tietyn asian ratkaisemiseen toivottavalla tavalla, on ymmärrettävää vaatia keskustelun keskittämistä tärkeimpinä pitämiimme aiheisiin. Kaikkea poliittista keskustelua kuitenkaan tuskin käydään tällaisista selvän tavoitteellisista syistä. Joskus kannattaa myöntää, että aihe vain on itsessään kiinnostava.
Kun ajatellaan silkkaa vapaata poliittista keskustelua, toivoisinkin, että emme heittelisi relevantin tai epärelevantin leimoja niin kepeästi, ilman perusteluita, tunnistamatta keskustelun erilaisia motiiveita, ja muistamatta, että kaikki eivät nojaa samaan relevanttiuden kriteeriin. Kun itse olemme vaivoin saaneet esimerkiksi ympäristön jo suunnilleen vakiinnutettua relevanttien poliittisten teemojen listalle, toivon, että muistaisimme edelleen olla empaattisia uusien aiheiden ja pohdintojen mukaan ottamiselle.
Olisi optimistista kuvitella, että kaikki tärkeä olisi jo politiikan agendalla – saati että kaikki nyt politiikan agendalla oleva olisi tärkeää. Päinvastoin, uskon että tarvitsemme edelleen ihmisiä, jotka uskaltavat pohtia asioita nykyisten yleisesti tärkeinä pidettyjen asioiden (hyvinvointi, talous, taloudellinen oikeudenmukaisuus, ympäristö?) reunoilta ja ulkopuolelta. Toivon, että jos ja kun sieltä löytyy jotain olennaista, mitä emme ole aiemmin oivaltaneet, uskallamme perehtyä asiaan ja harkita sen merkitystä, emmekä vain automaattisesti kuittaa, että tuo ei ole relevanttia. Vastaavasti tarvitsemme rohkeutta ja keinoja käydä kriittisesti läpi niitä asioita, joihin nykyään poliittisen ajattelun ja keskustelun kapasiteettimme laitamme.
Ideoita?
